sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Koiratanssin SM 2013

Novan kanssa saatiin freestylessä hopeaa!!


Siinä se sitten tulikin :) Aamulla pakkattiin taas auto täyteen ja porhallettiin kohti Janakkalan kisoja. Päätettiin pistää vielä viimekertaista paremmaksi, ja nyt yhdessä autossa oli 5 koiraa, 5 ihmistä, tatti, matkalaukku ja häkit :) Ja hyvin meni! Parituntinen matka sujui nopeaan kun oli niin paljon juteltavaa.

Noppis oli edellisenä iltana saanut kauheat traumat renkaidenvaidosta kuuluvasta suhahdusäänestä ja tärisyt siis ihan horkassa parituntia putkeen. No, aamulla sama meno jatkui kun kutsuin sitä metsässä luokse, se epäröi, kun yhdisti kutsukäskyn siihen ääneen, vaikka äänen lähdettä ei ollut mailla halmeilla. Onneksi se sai koottua itsensä ja päästiin lähtemään, ajattelin kuitenkin, että saattaa olla sen tekemiset tänään tässä -herkkis kun on.

Kisapaikalla tunsin oloni niin tutuksi kehässä, kun mittailin askelia ilman koiraa. Novan kanssa kävin kehässä vain ihan pikapikaa. Tein ihan perusasentoontulotreeniä siten, että palkka kehän ulkopuolelle ja sitten mentiin ensin parimetriä sinne kehään ja odotin että tulee perusasentoon ja siitä palkka. Sitten sama, mutta menin jo puoleenväliin kehää ja oma-aloitteiseta perusasentoon hakeutumisesta palkka. Kolmannella kerralla tuomareiden tervehdys ja alkuasento sinne mistä se oikeastikin lähti ja siitä taas vapautus kehän ulkopuolelle palkalle. Ja toimi totta tosiaan.

Kun meidän vuoro oli, mulla oli niin rento ja varma olo. Nova tuli alkuasentoon niin täsmällisesti, juuri miten toivoinkin. Alussa taisin antaa epäselvän musiikkimerkin koska musa lähti ennen aikojaan, mutta ei haittaa. Nova teki niin rennosti ja hyvin! Meillä on ollut niin paljon ongelmia että ei mikään ole hienompaa kuin tämänpäiväinen tekemisen meininki. Ei yhtään haukkumista, vinkuroitia tai vänkyröintiä! Juttuja jäi tekemättä, mun huonosta ohjauksesta johtuen pääosin, mutta niistä viis. Takajaloilla seisomisia olin nyt vähentänyt paljon, ja se ainoa mikä siinä nyt oli, tuntui sekin tökkivän, joten seuraavaan ohjelmaan en ehkä laita ollenkaan niitä.

Freestylen mestaruuden voitti ansaitusti Sini ja Sonic niin taitavalla ohjelmallaan, ja HTM:n mestaruus meni pilkuntarkalle Leenalle ja Primalle -huikeaa työskentelyä heiltä!

Turun porukka teki onnistunutta hienoa työtä! Ja meillä oli oma joukkueenjohtajakin -Sindy-pentu joka hoiti hommansa erinomaisesti! Nyt hyvillä mielin uusien ohjelmien pariin!

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Noppikselle kävi köpelösti kun se joutui ammeeseen pesulle ja liukastui tosi pahasti. Onneksi kuitenkin kävelee puhtaasti mutta jumeilta tuskin säästyttiin sellaisessa rytäkässä :( Nelli ei myöskään arvostanut tätä pesuoperaatiota, vaan tapansa mukaan kiljui koko ajan. No nyt voi puhtaana olla sitten juoksuaikainen ja tyrkyttää itseään kaikille vastaantulijoille. Se on kyllä maailman itsepäisin nyt, tai no pääsiäisestä asti ollut. Ei kuule tai näe mitään muuta kuin hajut maassa.

Nova on tehnyt nyt todella paljon sitä alkuasentoon hakeutumista ilman käskyä tokosta tutuin liikkeidenväli -treenein. Pitäisi olla kyllä itse kuviot niin selkärangassa kuin vaan ikinä voi. Toki olen yrittänyt paljon varioida tekemällä kuuntelutreeniä. Ja aina niin ettei ole namit kädessä vaan sivussa koska se on juuri se ongelma ollut, mutta lyhyissä sarjoissa ei ongelmia kotona sisällä. Jos oikein kovin ruokaansa odottaa, saattaa alkaa ihan ihan vähän piippaamaan, kun pysäytän liikkeen hiljenee.

Alkuasentoon tuloa ja ekoja liikkeitä ollaan tehty ihan lenkilläkin ennen kuin päästän metsässä vapaaksi -se alku on kisoissa aina vaikein. Nyt ollaan ainakin tehty kyllä niin paljon sen eteen. Kokopitkiä ohjelmatreenejä sen sijaan aivan liian vähän koska edelleenkin suojelen sitä joltain ihme lamaantumiselta. Jos teen koko ohjelman, saan taas seuraavat neljä viikkoa tehdä jokaista liikettä motivointitreeninä yksitellen jotta se kykenee tekemään taas joskus kokopitkän ohjelman....Ehkä mun jotain omaa päähänpinttymää mutta osittain ainakin ihan tottakin.





HTM on ollut taas möllikisojen jälkeen treenin puolesta tauolla koska kisat ovat vasta SMien jälkeen. Tänään aloitettiin oik. seuraamisen (oikee) ja oikealla väärinpäin seuraamisen (heel) alkeita ja koska näitä on joskus kesäleireillä kokeiltu ja taidettu vähän treenatakin ihan huvikseen kerta pari silloin, niin noppis kaivoi ne jostain muistin lokerosta ja näytti ja tarjosikin hienoa osaamistaan! Toki siis nakkia seuraten mutta sillä oli selvästikin idea mitä tehdä! Voi että se on taitava! Heel on kyllä niin vaikea positio, sillä koiraan ei voi pitää mitään katsekontaktia.

Freestylen uusi ohjelma syksyksi alkaa vähän muotoutua, valtava saavi on ostettu -siitä tulee blingbling-jättihattu. Mutta ehkäpä yksi koko pienempi olisi riittänyt...tarvii kai mennä vaihtamaan. Koska mekin ollaan tässä lajissa vielä sen verran uusia, tuntuu että nyt vasta olen alkanut osata ideoida sellaisia "yleisön huomioonottavia...enemmän koreografiapainotteisia" -esityksiä. Se miten ne mun ideat tulee sitten koskaan käytettyä ja esille on aivan toinen juttu ja se on ikuisen opin paikka, mutta se mikä mahdollisuus koiratanssissa on toteuttaa niin hienoja asioita, on ihan mieletöntä. Ideoita ja ilmaisutyylejä on haettu ihan muista lajeista mm. katsomalla tv:stä kun Suomeen tuli muodostelmaluistelun maailmanmestaruus!

Freestyleen mun on ihan mahdotonta löytää hyvää musiikkia, mutta HTMään mulla on jo jonossa 4 seuraavaa ohjelmaa mihin kaikkiin on miljoona ideaa! Sen musiikin kanssa en ole ollenkaan niin kriittinen, riittää melkein että se on "joku vain ja kiva" eikä sen tarvi olla täydellinen. Toisaalta, kaikki löytämäni musiikit ovat hyviä! Aika paljon pelaan tunnetiloilla, mitä haluaisin tuoda ilmi. Haluaisin myös aina ohjelmaan jotain uutta, sellaista mitä me ei olla tehty ennen, tai sellaista mitä toiset ei ole tehneet. Näihin pystyy jo ihan alkeistemppuja soveltamalla eikä ihmeitä tarvita -ainoastaan sitä luovuutta.

Kevään merkkinä Noppis alkaa taas tokoilemaan säännöllisemmin. Olin jo heittänyt koko tokon roskiin koska se ei ole Novan juttu, mutta nyt kun tanssille on oma treeniaikansa saatu järjestymään, eikä tarvi miettiä että toko veisi tanssin sijaa, niin tokoa on ihan kiva taas tehdä.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Novan HTM-mölliluokan korkkaus


Tampereella 29.3.13




 Voiko toinen olla komeampi!



Tällainen kööri yhdessä autossa :)

Itse esitys: https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=Kye6ggYF5mc

SM-kisat on nyt huhtikuussa, toukokuulle Noppis on ilmottu HTM:n aloluokkaan, ja sitten aletaankin tekemään uutta fs-ohjelmaa syksyksi, nyt on musiikki valittu ja miksattu. Puoli vuotta ihan kriisissä etsin musiikkia, vaihdoin vaihdoin ja vaihdoin. Kenelläkään ei ikinä ole voinut olla tällaista musiikkiongelmaa kuin mulla, ei kenelläkään eikä ikinä. Ja kuuntelin musiikit ihan kirkkomusiikista rokkiin, siis aivan täysin laidasta laitaan, täysin ennakkoluulottomasti sellaisetkin, mistä tiesin jo valmiiksi ettei niistä meille olisi. No, nyt meillä on musiikki, oikein hyvä sellainen ja siihen aletaan rakentamaan pikkuhiljaa ohjelmaa :)

Noppiksella kävi pääsiäisen aikaan tyttöystävä Flow (Nadjan ja Hipin kera) kylässä treenailemassa, joka on kyllä yksi maailman hellyyttävimmistä pienistä bc-tyttösistä. Hän kävi hiljaa kurkkaamassa aina nukkuuko Nova vielä ja jos toinen avasi silmät niin sitä voi ainakin pusutella. Ja jos Nova oikein heräsi, niin sitten oli riemu irti kun leikkikaveri HERÄSI! :D